Klassinen hieronta


Reilu ja kunnollinen hierontamenetelmä jossa tehdään lihaksiin kohdistuvaa liikkuvaa painamista, joka tapahtuu sivelyjen, hankausten, pusertelujen sekä erilaisten taputusten tai täristelyjen muodossa.

Hierontaotteiden liikkeisiin liittyy aina tarkoituksenmukainen voima tai lihasten venytys. Otteet etenevät rytmikkäästi ja voimaa säädellään yksilöllisen tarpeen mukaisesti. Hieronta rentouttaa, lievittää kipua, edistää paikallista nestekiertoa ja aineenvaihduntaa sekä laukaisee lihasjännitystä hyvin. Edellä mainittuihin tavoitteisiin päästään hyvin myös perinteiseen kiinalaiseen lääketieteeseen kuuluvan Tuina hieronnan avulla.

Kuivakuppaus

Kuivakuppi

Hieronta käsittelyn aikana tai sen päätteeksi voidaan lisäksi käyttää kuivakuppausta. Kuivakuppaus alueita ovat esim. niska- hartia seutu, selän alue, pakarat ja alaraajojen suuret lihakset. Kuivakuppaus on nimensä mukaisesti kuiva, veretön kuppausmenetelmä jossa ihoon ei tehdä viiltoja, kuten märkäkuppauksessa.

Kuivakuppauksessa iholle asetetaan tähän tarkoitukseen valmistettuja lasikuppeja, alipaineen ansiosta kuppi pysyy tiukasti ihossa kiinni. Kuivakuppaus tuntuu lievänä puristuksena, mutta on muuten kivuton menetelmä. Kuivakuppaus rentouttaa lihaksia tehokkaasti, lievittää kipu- ja jännitystiloja, poistaa tukoksia sekä edistää veren ja Qi:n kiertoa.


Yhteystiedot:

Terveysklinikka P.Simonen
Eteläinen Karjalantie 5
48600 Kotka
Puh. 050 301 5201




Takaisin etusivulle