Klassinen Akupunktio


Akupunktiota Kotkassa, Akupunktio Kotka

Klassisen akupunktion teoreettinen perusta rakentuu Yin-Yang-, viiden elementin- ja meridiaaniteorialle. Hoito perustuu perinteisen kiinalaisen lääketieteen mukaisiin diagnosointi menetelmiin. Siinä asiakasta haastatellaan, tunnustellaan pulssia ja katsotaan kieltä.

Haastattelussa asiakas kuvailee oireensa ja tuntemuksensa vaivastaan mahdollisimman tarkoin. Pulssin tarkastelu tapahtuu asiakkaan molemmista ranteista, peukalon tyvestä värttinävaltimosta. Pulssista on erotettava vähintään kuusi erilaista ominaisuutta, syke on vain yksi niistä. Kielestä tarkastellaan mm. kielen väriä, katteen väriä, kielen osa-alueita, kokoa, jne. Vuodenajoilla, ilmastolla ja säätyypillä on oma merkityksensä. Ne huomioidaan myös hoitoa suunniteltaessa. Kun on päästy tähän asti, tulee akupunktioneulojen vuoro, ei aikaisemmin.

Ensisijaiset hoitoalueet joita klassisessa akupunktiossa käytetään sijaitsevat kehon ääreisalueella (Tätä akupunktiomenetelmää kutsutaan myös Nanjing-akupunktioksi). Yläraajoissa käytettävät pisteet sijaitsevat kyynärtaipeen ja sormien välillä. Alaraajoissa pisteet sijaitsevat polvitaipeen ja varpaiden välillä. Näillä alueilla sijaitsevat akupunktiopisteet ovat meridiaanien hallintapisteitä. Ne ovat turvallisia käyttää, epätarkoituksenmukaisia pistoja selkäytimeen, hermoihin tai sisäelimiin ei tapahdu. Muualla sijaitsevat pisteet ovat ns. paikallispisteitä. Hoitoon tultaessa on hyvä pukeutua mukaviin, väljiin vaatteisiin joista hihat ja lahkeet saa helposti käärittyä ylös.

neulat neula

Korva-akupunktio

Korva-akupunktio

Kehoakupunktion rinnalla voidaan tarvittaessa käyttää korva-akupunktiota eli aurikuloterapiaa. Korvassa on ihmisen keho pienoiskoossa, raajoilla, nivelillä, sisäelimillä jne. on omat heijaste alueensa. Hoidossa käyttetään pieniä neuloja jotka pistetään korvaan sille alueelle tai pisteelle joka vastaa kehossa hoidettavaa aluetta. Lisäksi voidaan käyttää pieniä siemeniä tai magneetteja. Siemenet ovat kooltaan pieniä ja ne asetetaan korvaan laastariteipillä. Siemeniä voi hieroa itsenäisesti muutaman kerran päivässä etusormen ja peukalon muodostamalla pinsettiotteella. Lisää tietoa aurikuloterapiasta täältä.

Moksibustio

Moksibustio ja sen kaltaisten menetelmien käyttö on ollut suosittua muinaisten pohjoisten kansojen keskuudessa. Kuuman on havaittu auttavan kylmän aiheuttamiin vaivoihin. Moksibustiolla hoidetaan kehon vaivoja lämmittämällä akupunktiopisteitä. Moksaaminen tapahtuu useimmiten moksatangolla joka muistuttaa muodoltaan ja kooltaan sikaria. Lämmittävä aine on pujon sukuinen yrtti (Artemisia argyi). Moksatanko ei pala avoliekillä vaan hehkuu punaisena, tämä punahehkuinen tanko viedään lähelle akupunkiopistettä. Kontaktia ihoon ei ole, etäisyys on sopiva kun tuntuu lämpöä ja se ei polta ihoa. Monesti on vaivoja jotka eivät reagoi akupunktioon, niitä hoidetaan moksibustiolla.


Yhteystiedot:

Terveysklinikka P.Simonen
Eteläinen Karjalantie 5
48600 Kotka
Puh. 050 301 5201




Takaisin etusivulle